Mystinen Lieksa-hanke

Mystinen Lieksa 1.1.2022 - 31.12.2024

 

Päättynyt Mystinen Lieksa -hanke oli Lieksan 4H-yhdistyksen hallinnoima, Leader-rahoitteinen
kehittämishanke Lieksan alueella. Hankkeen kustannusarvio oli 43 467,00 euroa. Hankkeen rahoitus koostui Vaara-Karjalan Leader -yhdistys ry:n myöntämästä rahoituksesta, joka oli peräisin EU:n maaseuturahastosta. Hankkeen julkisen rahoituksen osuus oli 75 %.

Mystinen Lieksa -hankkeen tarkoituksena oli luoda erilaisia pakopelejä vuorovaikutus- ja ryhmätyöskentelytaitojen kehittämiseksi. Pakopelissä pelaajat ratkoivat yhdessä tehtäviä tarinakehyksen sisällä. Tavoitteena oli tietyssä ajassa ratkaista tehtävät ja löytää loppuratkaisu tarinalle. 

Hankkeessa oli tarkoitus luoda kaksi eri aiheista pakohuonesalkkua sekä kaksi pakopelipakettia. Pakohuonesalkku on mukana kuljetettava ”perinteinen pakohuone” ja salkun sisältö suunniteltiin siten, että sen saa kätevästi toteutettua huoneeseen kuin huoneeseen. Pakohuonesalkun sisältämä peli vaatii myös peliohjaajan. Pakopelipaketti puolestaan on korteilla pelattava, varusteiltaan yksinkertaisempi versio, eikä vaadi peliohjaajaa.

Pelien osien rakentamiseen otettiin nuoret mukaan. Nuoret pääsivät testaamaan pelien osia ja tutustumaan erilaisiin tehtäviin jo suunnitteluvaiheessa. Heitä innostettiin myös rakentamaan itse omia pulmia, joista parhaimmat peli-ideat pääsivät valmiiseen peliin.

Hankkeessa kehitettävät pakopelit voidaan viedä esimerkiksi kouluun lapsille ja nuorille selvitettäväksi. Pakopelejä voi käyttää ryhmäytymisen tukena ja pakopelien suorittamisessa voi järjestää myös kilpailun joukkueiden välille.

Pakopelit ovat myös aikuisten keskuudessa suosittuja ja pelien tarkoitus onkin, että ne ovat muunneltavissa myös aikuisille sopiviksi. Pelejä voi tulla pelaamaan koko perheen voimin.

Hankkeen tavoitteena oli työllistää nuoria, jotka voivat pelauttaa valmiita pelipaketteja mm. syntymäpäivillä, yritysten kesken sekä ym. tapahtumissa.

Hankkeessa on tehty matkalaukkuun mahtuvia pakopelejä. Pelaajat ovatkin päässeet ratkomaan matkalaukkuun mahtuvia pakopelejä  "mummon kammari"  ja  "elokuvamania". 

Lisäksi hankkeessa on suunniteltu ja tehty testi- ja pakopikapelejä, joita on pelautettu erilaisissa tapahtumissa. Niitä on valmistettu eri teemoilla ja erilaisilla vaikeusasteilla, jotta kohderyhmät ja erityyppiset tilaisuudet on voitu ottaa tarvittaessa huomioon. 

 

 

Mystinen Lieksa -hankkeen logo